Kamat kurassa Kamakurassa

Kamakura sijaitsee mukavan lähellä Sagamionoa. Olin kuullut siitä pelkkää hyvää, joten heinäkuun neljäntenä päivänä päätimme lähteä katsomaan, millainen paikka se on. Kamakura on toiminut Japanin pääkaupunkina muutaman sata vuotta, joten siellä on paljon vanhoja temppeleitä ja metsiä. Kamakuraa on verrattu Kiotoonkin, vaikka kyseessä onkin pienempi paikka meren rannalla. Kamakura sijaitsee aivan Enoshiman vieressä, jossa olimmekin jo muutaman kerran käyneet uimassa. Riikka oli aikaisemmin käynyt Kamakurassa eräällä vaellusreitillä ja oli onnistunut kiertämään reitin niin, ettei hän nähnyt ainuttakaan temppeliä. Nyt lähdimme kolmestaan heti aamusta junalla kohti Kamakuraa. Otimme Sagamionon asemalta Kamakura-Enoshima-Freepassin, eli yhden päivän voimassa olevan lipun, joka kattaa matkan Kamakuraan (ja halutessaan Enoshimaankin) ja takaisin ja jolla saa pieniä alennuksia joissakin turistikohteissa. Jos olisimme vain ostaneet tavalliset junaliput, olisi se maksanut oikeastaan enemmän. Vaihdoimme Fujisawassa vanhalle junalinjalle, joka kulki lähellä asuintaloja ja josta oli hienot maisemat merelle. Muutamia yukataan pukeutuneita ihmisiä oli liikenteessä.


Kamakuran asemalla huomasin, ettei kaupunki ollut aivan sellainen, kun olin odottanut. Se tosiaan muistutti vähän Kiotoa. Vaikka Kioton asemaa ei todellakaan voinut verrata tähän, niin silti oli vähän samanlainen ensivaikutelma. Otimme turisti-infosta kartat ja lähdimme kävelemään vuoriston suuntaan. Meidän ja vuorien välissä oli kuitenkin muutama kilometri taloja ja kauppakatuja. Päätimme kävellä kauppakadun läpi suurelle temppelille ja jatkaa siitä vuoristoon vaellusreitille. Kauppakadulla, joka alkoi bussiaseman kulmalta, oli runsaasti kivoja pikku kauppoja.


Ei tarvinnut kävellä kauas, kun näimme ihastuttavan Totorokaupan. Kodikkaassa kaupassa oli paljon Ghibli-aiheista tavaraa ja siellä sitten tuhlattiin suurin osa päivän budjetista.


Ostin Jiji-laukun (samaa kuosia, kuin lompakkoni ja meikkipussini), muutaman pikkupyyhkeen, leimasinsetin ja postikortteja.


Suuren ostoskassin kanssa matka jatkui pitkää ostoskatua pitkin ja mukaan tarttui vielä kauniita papereita käsin tehdyn paperin (washi) liikkeestä.


Nyt kun mukana oli sopivasti ostoksia, olikin hyvä jatkaa kohti Tsurugaoka Hachiman-gū-temppeliä. Temppelin alueella oli paljon ihmisiä, sillä oli sunnuntai. Sää oli niin kuuma, ettemme viihtyneet temppeliaukiolla kovin kauan, vaan jatkoimme sivummalle puistoon.



Lootuslammikolla oli lapsia ruokkimassa kyyhkysiä ja ryhmä iäkkäämpiä ihmisiä maalaamassa vesiväreillä kaunista lampimaisemaa. Levähdimme hetken ja ostin automaatista lempiautomaattijuomaani, söpöä omenamehua.






Matkalla vuorelle vierailimme kolmessa kauniissa temppelissä, jotka sattuivat olemaan matkan varrella. Kamakuran pikkutemppeleissä on rauhallinen ja intiimi tunnelma verrattuna suuriin turistirysiin Tokyossa ja Kiotossa.



Yhden temppelin edustalla joku ravintolan työntekijä tuli juttelemaan meille ja ilme kirkastui, kun kerroimme olevamme suomalaisia. Nainen kertoi käyneensä Suomessa ja oli aivan innoissaan Muumimaasta. Matkan varrella huomasimme mm. sauvajuoksevan miehen ja muutaman riksan.


Erään temppelin luona ostimme jäätelöautomaatista jätskit, jonka jälkeen lähdimmekin ryteikköön kohoamaan kohti vuoria. Metsäretken kohteena oli taas uusi temppeli.



Vaellusreitti oli erittäin vaikeakulkuinen jyrkillä rinteillä kulkeva metsän ympäröimä kapea polku. Edellisenä yönä oli satanut, joten polku oli todella kurainen. Vaarallisen kurainen. Vaellusreitin piti kestää parisen tuntia, mutta loppujen lopuksi liukastelimme mudassa viisi tuntia ötököiden syötävänä. polun varrella oli kohtia, joista oli lähes mahdotonta päästä eteenpäin. Pääasiassa metsässä ei ollut niin paljon nähtävää. Viisi tuntia sitä oli ehkä vähän turhan paljon.



Pari ihan mukavaa näköalapaikkaa matkan varrella oli. Vaellusreitit olivat ennen muinoin toimineet kaupunkilaisten pakoreitteinä. Kun sota oli yllättänyt, olivat ihmiset paenneet vuoristoon polkuja pitkin. Polkujen varrella oli muutamia pieniä rakennelmia, jotka näyttivät haudoilta tai vastaavilta.





Vaelluksen loppupuolella aloimme jo olla niin väsyneitä ja hysteerisen huvittuneita, ettemme edes tajunneet, kuinka vaarallinen rotkojen keskellä mutkitteleva kurapolku olikaan. Onneksi selvisimme hengissä ja haavoittumattomina. Johtui varmasti siitä, että olin muistanut ottaa mukaan äidin antamat sidetarvikkeet ja steriilin veden. Vinkkinä muille voisi sanoa, että kannattaa tulostaa hyvät kartat vaikka Google Mapsista, sillä pari karttaa, joiden avulla yritimme suunnistaa oivat surkeita ainakin vaellusreitin kohdalla. Myös hyönteismyrkkyä kannattaa ottaa, sillä metsässä on tuttuja hyttysiä, jotka voivat vielä pahimmassa mahdollisessa tapauksessa levittää fataalia Japanin aivokuumetta. Sitten kannattaa vielä muistaa, ettei vaellusreiteille kannata mennä jos on juuri satanut, eikä varsinkaan jos parhaillaan sataa.



Kun viimein pääsimme ulos metsästä alkoi aurinko jo laskea. Riikan ovela juoni paljastui. Viimeiseltä temppeliltä ennen vaellusta olisi linnuntietä päässyt kohteenamme olevalle temppelille viidessätoista minuutissa. Nyt olimme vaeltaneet viisi tuntia ja temppeli oli jo suljettu kun pääsimme sinne. Ei siinä mitään, ihan hauskaa se vaeltaminenkin oli, mutta Riikkaa harmitti kovasti, kun ei päästy temppeliin. Temppelin porteilla oli oikein kartta, jossa näkyi kaikkea hienoa, mitä emme päässeet näkemään, kuten vesiputouksia.


Epätoivoisen väsyneinä ja kuraisina raahustimme halki kaupungin kohti asemaa. Japanissa näkee niin harvoin ulkomaalaisia (lukuun ottamatta pahimpia turistirysiä), että taas hämmästeltiin, kun pyörällä ajoi ohi pari vaaleaa tyyppiä. Melkein olisivat voineet olla suomalaisia. Vähän ajan kuluttua nuo samat tyypit tulivat kysymään Nellyltä onko hän Nelly. Siinähän olikin Nellyn kaverin sisko poikaystävänsä kanssa. He kutsuivat meidät ihan lähellä sijaitsevaan asuntoonsa. Olimme niin väsyneitä ja kuraisia, että tilanne tuntui erittäin absurdilta. Olipas jännä sattuma, että Nellyn tuttuja oli juuri muuttanut Kamakuraan! Yritimme olla sotkematta valkoisia huonekaluja. Tuntui oudolta jutella suomeksi ja kumartelimmekin kuin mitkäkin japanilaiset. Varmasti shokki mennä takaisin Suomeen, missä ihmiset ovat niin vaisuja.


Kamakurasta jäi hyvä mielikuva, mutta metsässä vaeltamisen sijaan suurin osa ajasta kannattaa käyttää ennemmin temppeleissä käymiseen ja ostosten tekemiseen. Ja jos menee vaeltamaan, niin ei kannata tehdä ostoksia ennen sitä ja raahata kaikkia kamoja ympäri kuraisia polkuja. Jos on Tokioon menossa, kannattaa ehdottomasti käydä Kamakurassa, sillä se on oikeastaan vähintään yhtä upea, kuin Kioto. Kamakura on Kiotoa kodikkaampi, sillä se on lähempänä luontoa, eikä turisteja ole ihan niin paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti