Konamistyle

Roppongissa avattiin Konamin kauppa Konamistyle 23.7.2010, eli vaihtoaikani loppumetreillä. Muistan, kuinka olimme aina Roppongissa vieraillessamme suunnistaneet Konamin rakennuksen perusteella, sillä se oli helppo nähdä kauaskin korkeutensa ansiosta. Päätin, että kävisin katsastamassa millainen uusi kauppa on, kun nyt vielä olin Japanissa. Vierailuun tarjoutuikin mahdollisuus 29.7, kun olin menossa ystävieni Kanan ja Saran kanssa lähellä sijaitsevalle clubille nimeltä Abbey Road. Abbey Road on yksi monista liveclubeista, jossa esiintyvät ainoastaan The Beatles yhtyeen tuotantoa esittävät cover bändit. Tästä kerron kuitenkin enemmän ensi kerralla.


Konamistyle-kauppa sijaitsee Tokyo Midtown kompleksin alakerroksessa. Paikan päälle pääsee mm. Toei Oedo Line:lla ja Hibiya Line:lla. Mielestäni se oli suhteellisen helppo löytää. Olin odottanut, että liiketila olisi suurempi, kauppa on vain muutaman kymmenen neliömetrin kokoinen.


Kaupassa oli monenlaista oheistuotetta Konamin peleistä. Parhaiten edustettuna oli samana vuonna julkaistu Metal Gear Solid Peace Walker, josta löytyi fanitavaraa figureista ja musiikista limutölkkeihin ja kansioihin. Konamistylessä myydään joitakin tuotteita eksklusiivisesti, eli niitä ei saa mistään muualta. Ainakin MGS-lumpparia sai läheisestä ruokakaupasta Sagamionostakin. Monet erikoistuotteet saattavat olla ruokakaupoissa myynnissä vain tietyn lyhyen ajan, jonka jälkeen niitä ei enää löydä mistään. Metal Gear Solidin lisäksi tarjolla oli paljon LovePlus-deittailusimulaattori peliin liittyviä tavaroita. 

Busou Shinki-figureita yukatoissa
Ostin Joonalle pikku tuliaisen, Snake-aiheisen paperikansion. Hinnat eivät olleet mitenkään päätä huimaavia ja monia pikkuesineitä oli myynnissä parilla sadalla yenillä. Panin merkille, että lasisen kassatiskin alla oli Konamin artistien originaaleja piirustuksia hahmoista. En kuitenkaan kehdannut ottaa kuvaa, sillä niin monissa japanilaisissa kaupoissa kuvaamiseen suhtaudutaan melko nihkeästi. Jos Konamin tuotannosta on kiinnostunut ja sattuu Tokiossa matkustamaan, kannattaa käydä Konamistylessä vaikkei kyseessä mikään uskomaton elämys olekaan. Eihän sitä tiedä, jos vaikka löytää jotain mieleistä keräilytavaraa.


Uusi yritys!

Vaihdosta palattuani minulla oli pitkään sellainen olo, ettei mikään Japaniin liittyvä oikein innostanut. Kuitenkin noin puolen vuoden kuluttua kotiinpaluusta alkoi kiinnostus jälleen heräilemään. Nyt kun olen ollut Suomessa puolitoista vuotta niin suorastaan kaipaan Japaniin. Jos jokin muistuttaa vaihtoajastani, vaivun heti haikeisiin muisteloihin. Haluan takaisin Japaniin!

Viimeisimmästä postauksestani on lähes vuosi aikaa ja pahoittelen tätä syvästi. Ei vain ole tuntunut siltä, että muilta kiireiltäni jaksaisin keskittyä blogin kirjoittamiseen. Kuten viimeeksi lupailin on minulla yhä muutama tarina vaihtojaksoni lopusta kertomatta, joten en aijo ainakaan pelkästään keskittyä teksteissäni Japanin kaipaamiseen.

Tärkeintä on, että olen taas innostunut Japanista! Loppuun vielä muutama asia, jotka saivat minut jälleen kaipaamaan Japania:

1. Liisan kirja Vuosi Japanissa herätti armottoman kaipuun
2. Ika Musume-anime, piristävää ja sopivan kliseistä

3. Nämä olivat jo menossa roskiin, mutta päätin kuitenkin lukaista ja koukkuun jäin

4. Innostukseni lolitaan on palannut suurempana kuin koskaan!

Uusi vuosi ja blogilla uusi, raikkaampi ilme! Nyt on hyvä ryhtyä taas muistelemaan vaihtoaikaa, pohtia nykyhetken yhteyksiä Japanin kulttuuriin ja alkaa haaveilemaan mahdollisesta paluusta Japaniin! Nähdään pian! Ihan tosi!