Rilakkuma store Harajuku

Olin tekemässä tyypillistä shoppailukierrosta Harajukussa ja suuntasin Kiddylandiin. Kauppa oli aivan täynnä ihmisiä, jotka jonottivat johonkin. Liityin jonoon ja minulle annettiin joku juoma ja mainoslappu käteen. Mainoksessa kerrottiin, että Kiddylandiin avataan Rilakkuma store ja avajaiset olivat juuri tuolloin!



Avajaiset olivat muutaman päivän kestävä tapahtuma. Jokaisena päivänä pystyi saamaan erilaisen ilmaisen novelty esineen, kunhan vain osti tarpeeksi suurella hinnalla Rilakkuma-tavaraa. Rilakkuma on yksi ehdottomista suosikkihahmoistani, joten hamstrasin innoissani ison kasan tavaraa.



Tässä vielä kuva ostoksistani. Pidän erityisesti käyttöesineistä, joissa on söpö teema, siksi hamstrasinkin keittiötarvikkeita ja uudet kuoret iPhoneeni. Tuossa mukin yläpuolella näkyy kaksi avaimenperää, jotka sain kaupan päälle. Noita avaimenperiä oli muina päivinä saatavilla myös sellainen, jossa on pelkkä Rilakkuma ja sellainen, jossa on Rilakkuma ja Korilakkuma yhdessä. Rilakkuma storeja on muuallakin Japanissa.



Tokion Teemakahvilat: Moomin Bakery & Cafe

Marimekko ja Muumit ovat ehkä tunnetuimmat suomalaiset brändit Japanissa. Toisinaan kaupoissa näkee myynnissä muutamia muumituotteita. Tälläkin matkalla törmäsimme Shinjukun pelihalleissa ufo-catchereihin, joissa oli palkintona muumeja.
 

Tokyo Domessa sijaitsee hämmästyttävä Muumikahvila. On ruisleipää, on silliä, on Lapin Kultaa! Olimme eräänä iltana parin japanilaisen ystäväni kanssa viettämässä aikaa, kun sattumalta törmäsimme Muumikahvilaan. Velvollisuutemme suomalaisina oli tietenkin mennä sinne.


Kahvilan sisäänkäynti oli kutsuva ja kodikkaan oloinen iltahämärässä. Silmäilimme ravintolan ulkopuolella olevaa menua, jossa oli osio nimeltä Finland. Kyllä tämä oli nähtävä, että miten japanilaiset toteuttavat Muumifandomia ja millainen käsitys heillä on Suomesta ja suomalaisesta ruoasta.




Olen huomannut, että erilaisissa teemakahviloissa on usein hieman korkeammat hinnat. Tämä on kuitenkin ymmärrettävää, kun sisustukseen ja ruokien ulkonäköön on panostettu teeman mukaisesti niin paljon.



Sisällä oli paljon asiakkaita ja asiakkaiden pöydissä istui myös muumihahmoja! Tarjoilijat olivat pukeutuneet Suomen väreihin: siniseen ja valkoiseen. Ehkä olisi ollut hieman liikaa, jos tarjoilijat olisivat cosplayanneet muumihahmoja, tällainen hillitympi look oli oikein tyylikäs ja silti teemaan sopiva.




Kieltämättä muumien ja Suomen sielu oli aika hyvin löydetty tässä kahvilassa ainakin sisustuksen osalta. Seinillä oli hauskoja muumiaiheisia kuvia ja projektori heijasti muumipiirrettyä yhdessä nurkassa. Mutta entäs ruoka?


Osittain Finland-menun sisältö kyllä vastasi käsitystäni suomalaisista tai ainakin Suomessakin syötävistä herkuista. Osa taas oli hieman erikoista, mutta täytyy muistaa, että kyseessä on kuitenkin aivan eri kulttuuri. Siihen nähden olin erittäinkin yllättynyt esimerkiksi siitä, että leipäpöydästä sai kaikin puolin aidolta ruisleivältä vaikuttavaa leipää.


Itse tilasin muumi-menusta annoksen, jonka piti sisältää suloisia muumihahmoja esim. riisistä muotoiltuna. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Expectations...
...reality
Ulkonäkö ei ihan vastannut ruokalistan kuvaa ja oikeastaan koko annos oli aivan erilainen, kuin menu antoi ymmärtää. Lihapullien sijaan siinä oli lihanpaloja ja keittokin näytti olevan vihanneskeittoa kermaisen sosekeiton sijaan. En kuitenkaan ottanut tätä turhan vakavasti, lähinnä huvittuneesti.

Kyllä, se on ruisleipää!
Silliä ja saaristolaisleipää
Hattivattis from Hell!
Oli jotenkin mielenkiintoista tarkastella itselle niin tuttua kulttuuria toisen kulttuurin näkökulmasta. Tämä kahvila ei ole ehkä suomalaisturistille mikään uskomaton elämys, mutta pidempään Japanissa oleskeleville suomalaisille paikka voi tuoda apua koti-ikävään.

Hei muumii!
Tarjoilija ilahtui, kun kerroimme olevamme Suomesta
Minusta kahvila oli hauska löytö, varsinkin, kuin vain sattumalta löysimme sen. On mukavaa, että suomalaisia asioita arvostetaan Japanissa tällä tavalla!

Tokion Teemakahvilat: Maid-, Butler- ja Danso-cafet

Akihabarassa ja Ikebukurossa on monia otakuille suunnattuja teemakahviloita. Erityisesti maid-kahviloita on runsaasti, mutta myös muutamia butler-kahviloita löytyy jonkin verran. Maid-kahviloiden maailma on ainakin suomalaiselle tylyyn palveluun tottuneelle usein todella eksoottinen ja ehkä jopa hieman kiusallinen kokemus. Maid-kahviloiden myyntivaltti on ällötysmakeaksi vedetty söpöys jota ei melkein pysty edes kestämään. Butler-kahviloissa kohteliaisuus on viety huippuunsa ja jopa sen yli. Minusta oli kuitenkin hauska nähdä millaisia erikoisia kahviloita Tokiosta löytyy. Vierailimme muutamassa erilaisessa teemakahvilassa matkan aikana. Valitettavasti valokuvaaminen kahviloissa on lähes aina kiellettyä, mutta onneksi ruoka-annoksista sai aina ottaa kuvan. Tällä kertaa en lähtenyt kaduilla kuvaamaan meidoja, mutta täältä löytyy muutamia esimerkkejä erilaisista maid-asuista vuodelta 2010.


@ home cafe

@ home cafe on yksi Akihabaran suurimmista ja tunnetuimmista maid-kahviloista. Sitä mainostetaan sopivana "aloittelijoille" ja sinne monet seikkailunhaluiset turistit (kuten me) päätyvätkin. Sisäänpääsymaksu oli suunnilleen 500 jeniä ja ruoka- ja jälkiruoka-annokset olivat melko hintavia. Selvisin käynnistä kuitenkin suhtedullisesti, vain reilulla 1000 yenillä.
 
Niin söpö ja herkullinen!
Kahvila oli jaettu useaan kerrokseen, joissa kaikissa oli erilainen teema. Menimme polkadotsein koristeltuun neloskerrokseen. Kun asiakas saapuu ovelle, toivottavat meidot hänet tervetulleeksi nimittäen tätä mairittelevilla nimityksillä, kuten mestari tms. Ruokalistalla oli muutamia annoksia, kuten pastaa ja omelettia, johon voi saada ketsupilla piirretyn kuvan meidon valmistamana. Lisäksi oli söpöjä jälkkäreitä ja juomia. Meidojen kanssa olisi ollut mahdollista pelata erilaisia pelejä tai ottaa yhdessä valokuva erillistä maksua vastaan.

Jätskin sai moe moe kyun -taialla höystettynä
Suositun poikabändin, One Directionin videossa on kohtaus samasta kahvilasta!


Queen Dolce

Danso-kahvilat ovat maid-kahviloiden tapaisia, mutta tarjoilijoina toimivat naiset, jotka ovat pukeutuneet maskuliinisesti. Toisin sanoen miehiä esittävät naiset. Tämä konsepti kuulosti niin erikoiselta, että kävimme kokeilemassa ainoata danso-kahvilaa, jonka tiesimme, Queen Dolcea. Kahvila oli pieni, oikeastaan enemmän baaria muistuttava tila, jossa oli todella intiimi tunnelma. Asiakkaita oli vähän, baaritiskillä istui eräs amerikkalainen tyttö, joka puhui sujuvasti japania tarjoilijoiden kanssa. Tuntui, että ilman japaninkielen taitoa näistä erikoiskahviloista oli vähän hankalaa saada kaikkea irti. Monissa paikoissa oli osa kokemusta, että sai hetken keskustella työntekijöiden kanssa. Tässä kahvilassa ei ollut tarjolla mitään söpöjä jäätelöannoksia, vaan lähinnä alkoholijuomia ja teetä. Joimme kupit teetä ja juttelimme vähän amerikkalaisen tytön kanssa. Ihan jännä tunnelma, mutta en nyt ehkä menisi uudestaan. Tai ehkä, jos oppisin puhumaan paremmin japania.


Löysin YouTubesta videon, jossa tutustutaan tähän kyseiseen kahvilaan:



Swallowtail Patisserie

Swallowtail Patisserie on pieni kahvila Ikebukurossa, jossa voi nauttia kupin teetä leivoksen kera, mutta jossa ei ole sen kummempia kikkailuja tarjoilijoiden suunnalta. Henkilökunnalla oli viehättävät vanhanajan hengenmukaiset pitkät mekot essuineen. Ikebukurossa on myös Swallowtail butler-kahvila, mutta sinne halutessaan, on tehtävä pöytävaraus etukäteen.

Kakkupalat olivat upeita!

Täällä kehtasi jopa ottaa laajemmin sisätiloja esittelevän kuvan.



Refleurir

Akihabarassa, hieman sivummalla sijaitseva, melko uusi butler-kahvila Refuleurir oli ehkä ylellisin kahvilakokemus ikinä. Paikka huokui brittiromantiikkaa, vaikka tarjoilijat olivatkin japanilaisia miehiä. Erillistä sisäänpääsymaksua ei ollut, mutta se näkyi ruokalistan ja teen hinnoissa. Mielestäni kokonaisuuteen nähden 2000 jeniä teestä ja jälkiruoasta oli kuitenkin hintansa väärti. Tarjoilijat puhuivat minusta prinsessana ja jokainen ele oli viimeisen päälle harkittu. Istuimme elegantisti katettuun pöytään ja laukkumme ja muut kantamukset asetettiin pieniin koreihin pöytämme vieressä ja peitettiin valkoisella liinalla. Alkoi tuntua, että olimme todella alipukeutuneita näin hulppeaan tilaisuuteen. Aluksi kysyttiin, millaiset teekupit haluaisimme. Muistaakseni piti sanoa lempiväri ja lempikukka ja he osasivat suositella jokaiselle asiakkaalle parhaiten soveltuvaa teekuppia.


Tilasimme haluamamme teen ja jälkiruoan. Tee kaadettiin kuppiin ja vesi lasiin tarkoin maneerein. Veden kaatamisen jälkeen vesikannua pyöräytettiin valkoista liinaa vasten, ettei siitä brutaalisti valuisi vesipisaraa pöydälle. Kattaukseen kuului kello, jota neuvottiin soittamaan aina, kun halusi esimerkiksi lisää teetä tai vettä. Eihän niitä nyt itse vaivautunut kaatamaan, vaikka ne pöydässä valmiiksi olivatkin. Koko ajan vieressä seisoi tarjoilija valmiina palvelemaan. Kysyin voinko ottaa annoksista kuvan ja tarjoilija toi repun korista ja odotti että kaivoin sieltä kameran ja otin kuvat ja vei sen sitten takaisin. Koko elämys oli aika kiusallinen, kun ei oikein ollut tottunut komentelemaan mitään palvelijoita.


Lisäkuumotusta toi vessareissu. Kysyin onko jossain vessa ja tarjoilija kutsui sitä hienostuneesti nimityksellä ohanabatake, eli kukkaniitty. Kukkaniityllä oli tarjolla tavallisten WC-toimintojen lisäksi terveyssiteitä, vanulappuja ja muuta, mitä hieno aatelisneiti saattaisi tarvita. Tämä oli kyllä kaikista kahvilakäynneistä äärimmäisin ja ikimuistoisin.



Queens Court

Olimme ainoat asiakkaat tässä melko pienessä kahvilassa. Istuimme baaritiskillä ja ostimme tietyn aikaa kestävän "juo niin paljon limpparia kuin haluat" -tarjouksen ja jäätelöannoksen yhteishintaan 1500 jeniä. Meidoja oli kolme tiskin takana häärimässä ja heillä oli aika perinteiset maid-asut. Yhdellä meidolla oli Angelic Prettyn ponilaukku! Täällä pääsi juttelemaan meidojen kanssa helpommin, kuin @ home cafessa. He eivät ymmärtäneet lainkaan englantia, mutta onnistuin juttelemaan japaniksi jonkun verran ja kertomaan, että tiedän AP:n.

Vaahtokarkkijäätelöannos
 
Ikebukurossa ja Akihabarassa on kummassakin paljon nörteille suunnattuja kauppoja ja kahviloita. Ikebukuron kohderyhmää ovat ehkä enemmän työt ja Akihabaran tarjonta on enemmän poikien juttu näin jyrkästi yleistäen. @ home cafen ja Queens Courtin tunnelma oli jotenkin ylisöpö ja lapsellinen verrattuna perinteikkääseen Swallowtail-kahvilaan, ylelliseen Refleurir -butler kahvilaan ja tyylikkääseen Queen Dolceen. Oli erikoista huomata, että enemmän miesyleisölle suunnatut kahvilat olivat yleisilmeeltään söpöjä ja lapsekkaita, kun taas naisasiakkaita silmällä pitäen oli panostettu luksukseen ja hienostuneeseen kahvilaelämykseen. Toki kaikissa näissä kahviloissa voi käydä ihan sukupuolesta riippumatta ja hyvä niin, sillä makutottumukset saattavatkin mennä ristiin.

Viikon päästä takaisin Japaniin!

Kiireisestä keväästä huolimatta olen ehtinyt jo suunnitella seuraavaa matkaa Japaniin. Olen pyrkinyt saamaan kaikki rästiin jääneet blogipostaukset tehtyä ennen uutta matkaa, mutta vielä olisi muutama juttu vuoden takaisesta matkasta kirjoitettavana. Voi olla, etten ehdi, mutta tavoitteena olisi saada kirjotettua vielä lopuista viime reissun kokemuksista. Tulossa on ainakin juttua meido- ja butler-kahviloista, Muumikahvilasta, Harajukun Rilakkuma Storen avajaisista, Enoshiman nähtävyyksistä ja Disney Sea-huvipuistosta.

Viikon päästä lähdemme Nagoyaan, josta matkaamme shinkansenilla Osakaan ja Naraan. Tutustumme lähemmin myös Okayamaan ja sen lähistöllä olevaan saareen, Shodoshimaan. Kuten viimeksikin, palaamme kiertelyn jälkeen Tokioon. Luvassa on nähtävyyksiä, shoppailua, kaupunkimaisemia ja luonnon ihmeitä!

Matkaa odotellessa olen fiilistellyt mm Roihuvuoren Kirsikankukkajuhlassa ja muissa tapahtumissa Japaniin ja japanilaiseen katumuotiin liittyen. Tässä tämän vuoden hanami-juhlan asuni:

Fuji




Vuonna 2010 vaihdossa ollessani onnistuin välttämään Fujin näkemisen jos tätä kaukaista häilyvää näkyä ei lasketa. Kävimme jopa Hakonessa, joka on yksi suosituimmista Fujin katselupaikoista, mutta ei tarvitse kuin osua pilvinen päivä kohdalle, niin eipä näy Fujista vilahdustakaan. Niinpä tällä matkalla päätimme nähdä Fujin ja suuntasimme Fujikawaguchikoon, Kawaguchi-järven rannalle aivan Fujin juurelle.


 
Lähdimme Hiroshimasta shinkansenilla seitsemältä aamulla. Junaa piti vaihtaa neljä kertaa, mutta vaihdot sujuivat vaivattomasti. Maisemat alkoivat vähitellen muuttua vehreämmiksi ja vuoristoisemmiksi. Ennen viimeistä vaihtoa kävimme pikkukaupassa ostamassa vähän evästä. Löysin suosikkiherkkuni mustikalla täytetyn paahtoleivän sekä suussa sulavia Chococo-keksejä.


Matkaamme liittyi joukko suomalaisia kavereitamme, jotka olivat samaan aikaan Japania kiertämässä. Viimeinen juna oli koristeltu iloisesti Thomas-veturin teeman mukaisesti. Sää oli pilvinen, mutta siitä huolimatta pian sain viimein nähdä sen vilahtelevan junan ikkunasta: FUJI! Pääsimme perille vasta neljän aikoihin iltapäivällä. Etelän helteisen ilmaston jälkeen Fujin viileämpi sää toi mieleen Suomen.



idyllinen onsen
Huoneessamme oli kaikenlaisia japanilaisia esineitä, jopa yukatoja sai kokeilla
Koko päivän matkustamisen jälkeen oli ihana päästä tilavaan ja perinteikkääseen majataloon, ryokaniin lepäämään. Huoneessamme oli jopa näkymä Fujille! Majatalon isäntä oli todella ystävällinen ja avulias, vaikkei englantia osannutkaan. Hän lupasi auttaa meitä pyörien vuokraamisessa seuraavana päivänä.

Majatalomme
Lähdimme illalla suomalaisporukalla läheiseen onseniin kylpemään. Rentouttavan kylvyn jälkeen päivän kruunasi vielä perinteinen japanilainen ruoka paikallisessa ravintolassa.
 
Tämä ei ollut kyseinen ravintola, jossa söimme!
Family Mart



Tein pahan virheen, kun en ottanut paksua täkkiä yöksi, oli niin kylmä. Heräsimme Joonan kanssa viideltä, sillä aikaisin aamulla Fujin näkeminen on todennäköisempää. Päivällä pilvet alkavat kerääntyä ja huippu voi peittyä kokonaan. Majapaikan isäntä oli reippaana hereillä ja valmiina sauvakävelylenkille. Aluksi hän kuitenkin vei meidät omalla autollaan jonkin matkan päähän pyörävuokraamolle. Hän oli aikaisemmin sopinut vuokraamon kanssa, että joku tulee sinne poikkeuksellisen aikaisin meitä varten. Saatuamme pyörät kiittelimme kovasti ja lähdimme polkemaan kohti Chureito Pagodaa. Tuntui, ettei kyseistä Pagodaa mainostettu juuri lainkaan missään turisti-infoissa. Kiitos tämän blogipostauksen, tiesimme tämän upean paikan olemassaolosta.



Pyöräliikkeen myyjä oli kysynyt haluammeko sähköpyörän vai tavallisen. Tietenkin tavallisen, emme me nyt niin huonokuntoisia ole! Mutta muutaman loivan ylämäen jälkeen huomasimmekin, että pyörät olivat jostain syystä todella raskaita polkea. Onneksi tämä ei kuitenkaan estänyt meitä. Pääsimme kukkulan juurelle, jonka rinteellä tuo Pagoda sijaitsi. Jätimme pyörät ja lähdimme kiipeämään portaita. Meitä onnisti, sillä sille päivälle oli luvattu pilvistä säätä, mutta Fujia ei verhonnut yksikään pilvenhattara.


Portaitten kapuamisen jälkeen päätimme nauttia aamupalaa pienessä eväidensyöntikatoksessa. Siinäpä vasta erinomainen aamupalapaikka! Hengailimme rinteillä kaikessa rauhassa ja otimme paljon kuvia. Kokeilimme ottaa myös timelapsen Fujin ympärille kertyvistä pilvistä. Kun lähdimme takaisin alas, oli pilviä jo kerääntynyt muutama Fujin ympärille.
 





Pyöräilimme vielä Kawaguchi-järven reunaa ja sitten veimme pyörät takaisin. Loppupäiväksi oli tarkoitus liittyä suomalaisen kaveriporukan seuraan FujiQ Higland -huvipuistoon. En ole erityisen innostunut huvipuistojen hurjista vuoristoradoista, mutta mielenkiintoni heräsi, kun kuulin siellä olevasta Zombie-sairaalasta. Ostin vain sisäänpääsylipun 1,300 jenillä, sillä en ajatellut käydä muissa laitteissa kuin Zombie-sairaalassa. Sinne oli erillinen pääsymaksu, vaikka olisikin ostanut päivärannekkeen.

Markettievästä ennen huvipuistoon menoa
Puolen päivän aikaan Fuji oli jo lähes kokonaan peittynyt pilviin

Zombie- Sairaala Hounted Hospital oli kyllä älyttömän pelottava, mutta cool kokemus! Aluksi jonotettiin rähjäiseksi somistetun betonisen sairaalarakennuksen pihalla ja näyttötauluista tuli "uutiset" joissa kerrottiin sairaalan fiktiivistä historiaa ja varoitettiin menemästä sinne. Jonossa oli myös kylttejä, jotka kielsivät mm sisällä kuvaamisen, muiden vierailijoiden pelottelun ja zombieita näyttelevien ihmisten koskettelun. Sisällä taisi vielä olla aluksi joku video, jota katsottiin penkillä istuen. Kun video oli ohi, penkki heilahti äkillisesti ja ihmiset pelästyivät ja kirkuivat ja heistä otettiin kuva kirkkaalla salamavalolla. Olin osannut ennakoida sen, sillä jonottaessa saattoi kuulla edellä menneiden kirkunan. Paikkaan ei saanut mennä yksin, vaan piti olla ainakin pareittain. Menimme isolla porukalla, mutta silti pelotti aivan kauheasti!


Hounted Hospitalin rekvisiittaa
Kaikilla oli taskulamput, joilla pystyi erottamaan reitin pimeässä. Reitti oli sokkeloinen ja meni monessa tasossa. Välillä mentiin alas kellariin ja välillä noustiin portaita. Ympäristö oli kuin kauhupelistä karmivine sairaalasisustuksineen. Matkan varrella oli muutamia hätäuloskäyntejä, mikäli jotakuta olisi alkanut pelottamaan vähän liikaa. Lopuksi oli vielä ruumishuone, jossa lojui ympäriinsä epäilyttäviä säkkejä. Tämä olisi riittänyt vallan mainiosti pelottamaan minua, mutta ei, piti vielä olla lauma zombinäyttelijöitä. He olivat todella vakuuttavia! Zombit tekivät äkkinäisiä liikkeitä, ääntelivät creepyllä tavalla ja tulivat yllättävän lähelle. Muistan hyvin elävästi erään pitkän käytävän, jonka molemmin puolin oli ovia. Yhdestä ovesta kurkkasi aika ennalta-arvattavasti zombi, no ajattelin, että siihen se varmaan jää kurkkimaan, mutta kun lähestyin sitä mennäkseni ohi, se ryntäsikin ulos ovesta ja paiskautui vastakkaiseen seinään. Tuli kiire pakoon! En voinut olla miettimättä, kuinka joku päätyy näyttelemään työkseen zombia ja millaista on olla pimeässä vaaniva, raivokas ammattizombi.

"Do not jump over fence for danger" Luulen, ihmiset keksivät kyllä helpompiakin tapoja löytää vaaran tuntua, kuin hyppäämällä tämän aidan yli kukkapenkkiin.
Mikä helpotus kun pääsi ulos sieltä. Usein huvipuistolaitteiden uloskäynnin yhteydessä on krääsäkauppa, jossa myydään laitteeseen liittyviä matkamuistoja ja muuta krääsää. Tässäkin oli sellainen ja olikin huvittavaa, kuinka söpöjä tavaroita siellä myytiin. Kävin katsomassa huvipuiston sivuilla, mutten enää löytänyt Haunted Hospitalia sieltä, eli se saattaa olla vaihtunut johonkin uuteen.
 



Luulin, että päivän kauhukiintiö oli jo täynnä, mutta minut saatiin houkuteltua 79m korkeaan ja 130 km/h kulkevaan Fujiyama-vuoristorataan. Se oli aikoinaan ollut maailman korkein vuoristorata. Juuri kun menimme siihen, oli Fuji aivan pilvien peitossa, joten edes komea näkymä Fujista ei saanut katuvia ajatuksiani unohtumaan vaunun hitaasti kavutessa radan korkeimmalle kohdalle. En tiedä mikä mielenhäiriö sai minut suostumaan tähän, mutta hurjaa oli. Tosiaan aikaisempi vuoristoratakokemukseni oli lähinnä Linnanmäen puinen vuoristorata, johon siihenkin uskaltauduin vasta aikuisiällä.

Fujin läheisyys loi mukavaa tunnelmaa huvipuistossa
Yksi FujiQn monista vuoristoradoista
Hamtarovehje
Manekinekolaite
Elegantti karuselli
 Illalla palasimme majatalolle ja sen isäntä oli niin ystävällinen, että vei meidät autolla juna-asemalle. Niin alkoi matka kohti Tokiota!