Tokion Teemakahvilat: Maid-, Butler- ja Danso-cafet

Akihabarassa ja Ikebukurossa on monia otakuille suunnattuja teemakahviloita. Erityisesti maid-kahviloita on runsaasti, mutta myös muutamia butler-kahviloita löytyy jonkin verran. Maid-kahviloiden maailma on ainakin suomalaiselle tylyyn palveluun tottuneelle usein todella eksoottinen ja ehkä jopa hieman kiusallinen kokemus. Maid-kahviloiden myyntivaltti on ällötysmakeaksi vedetty söpöys jota ei melkein pysty edes kestämään. Butler-kahviloissa kohteliaisuus on viety huippuunsa ja jopa sen yli. Minusta oli kuitenkin hauska nähdä millaisia erikoisia kahviloita Tokiosta löytyy. Vierailimme muutamassa erilaisessa teemakahvilassa matkan aikana. Valitettavasti valokuvaaminen kahviloissa on lähes aina kiellettyä, mutta onneksi ruoka-annoksista sai aina ottaa kuvan. Tällä kertaa en lähtenyt kaduilla kuvaamaan meidoja, mutta täältä löytyy muutamia esimerkkejä erilaisista maid-asuista vuodelta 2010.


@ home cafe

@ home cafe on yksi Akihabaran suurimmista ja tunnetuimmista maid-kahviloista. Sitä mainostetaan sopivana "aloittelijoille" ja sinne monet seikkailunhaluiset turistit (kuten me) päätyvätkin. Sisäänpääsymaksu oli suunnilleen 500 jeniä ja ruoka- ja jälkiruoka-annokset olivat melko hintavia. Selvisin käynnistä kuitenkin suhtedullisesti, vain reilulla 1000 yenillä.
 
Niin söpö ja herkullinen!
Kahvila oli jaettu useaan kerrokseen, joissa kaikissa oli erilainen teema. Menimme polkadotsein koristeltuun neloskerrokseen. Kun asiakas saapuu ovelle, toivottavat meidot hänet tervetulleeksi nimittäen tätä mairittelevilla nimityksillä, kuten mestari tms. Ruokalistalla oli muutamia annoksia, kuten pastaa ja omelettia, johon voi saada ketsupilla piirretyn kuvan meidon valmistamana. Lisäksi oli söpöjä jälkkäreitä ja juomia. Meidojen kanssa olisi ollut mahdollista pelata erilaisia pelejä tai ottaa yhdessä valokuva erillistä maksua vastaan.

Jätskin sai moe moe kyun -taialla höystettynä
Suositun poikabändin, One Directionin videossa on kohtaus samasta kahvilasta!


Queen Dolce

Danso-kahvilat ovat maid-kahviloiden tapaisia, mutta tarjoilijoina toimivat naiset, jotka ovat pukeutuneet maskuliinisesti. Toisin sanoen miehiä esittävät naiset. Tämä konsepti kuulosti niin erikoiselta, että kävimme kokeilemassa ainoata danso-kahvilaa, jonka tiesimme, Queen Dolcea. Kahvila oli pieni, oikeastaan enemmän baaria muistuttava tila, jossa oli todella intiimi tunnelma. Asiakkaita oli vähän, baaritiskillä istui eräs amerikkalainen tyttö, joka puhui sujuvasti japania tarjoilijoiden kanssa. Tuntui, että ilman japaninkielen taitoa näistä erikoiskahviloista oli vähän hankalaa saada kaikkea irti. Monissa paikoissa oli osa kokemusta, että sai hetken keskustella työntekijöiden kanssa. Tässä kahvilassa ei ollut tarjolla mitään söpöjä jäätelöannoksia, vaan lähinnä alkoholijuomia ja teetä. Joimme kupit teetä ja juttelimme vähän amerikkalaisen tytön kanssa. Ihan jännä tunnelma, mutta en nyt ehkä menisi uudestaan. Tai ehkä, jos oppisin puhumaan paremmin japania.


Löysin YouTubesta videon, jossa tutustutaan tähän kyseiseen kahvilaan:



Swallowtail Patisserie

Swallowtail Patisserie on pieni kahvila Ikebukurossa, jossa voi nauttia kupin teetä leivoksen kera, mutta jossa ei ole sen kummempia kikkailuja tarjoilijoiden suunnalta. Henkilökunnalla oli viehättävät vanhanajan hengenmukaiset pitkät mekot essuineen. Ikebukurossa on myös Swallowtail butler-kahvila, mutta sinne halutessaan, on tehtävä pöytävaraus etukäteen.

Kakkupalat olivat upeita!

Täällä kehtasi jopa ottaa laajemmin sisätiloja esittelevän kuvan.



Refleurir

Akihabarassa, hieman sivummalla sijaitseva, melko uusi butler-kahvila Refuleurir oli ehkä ylellisin kahvilakokemus ikinä. Paikka huokui brittiromantiikkaa, vaikka tarjoilijat olivatkin japanilaisia miehiä. Erillistä sisäänpääsymaksua ei ollut, mutta se näkyi ruokalistan ja teen hinnoissa. Mielestäni kokonaisuuteen nähden 2000 jeniä teestä ja jälkiruoasta oli kuitenkin hintansa väärti. Tarjoilijat puhuivat minusta prinsessana ja jokainen ele oli viimeisen päälle harkittu. Istuimme elegantisti katettuun pöytään ja laukkumme ja muut kantamukset asetettiin pieniin koreihin pöytämme vieressä ja peitettiin valkoisella liinalla. Alkoi tuntua, että olimme todella alipukeutuneita näin hulppeaan tilaisuuteen. Aluksi kysyttiin, millaiset teekupit haluaisimme. Muistaakseni piti sanoa lempiväri ja lempikukka ja he osasivat suositella jokaiselle asiakkaalle parhaiten soveltuvaa teekuppia.


Tilasimme haluamamme teen ja jälkiruoan. Tee kaadettiin kuppiin ja vesi lasiin tarkoin maneerein. Veden kaatamisen jälkeen vesikannua pyöräytettiin valkoista liinaa vasten, ettei siitä brutaalisti valuisi vesipisaraa pöydälle. Kattaukseen kuului kello, jota neuvottiin soittamaan aina, kun halusi esimerkiksi lisää teetä tai vettä. Eihän niitä nyt itse vaivautunut kaatamaan, vaikka ne pöydässä valmiiksi olivatkin. Koko ajan vieressä seisoi tarjoilija valmiina palvelemaan. Kysyin voinko ottaa annoksista kuvan ja tarjoilija toi repun korista ja odotti että kaivoin sieltä kameran ja otin kuvat ja vei sen sitten takaisin. Koko elämys oli aika kiusallinen, kun ei oikein ollut tottunut komentelemaan mitään palvelijoita.


Lisäkuumotusta toi vessareissu. Kysyin onko jossain vessa ja tarjoilija kutsui sitä hienostuneesti nimityksellä ohanabatake, eli kukkaniitty. Kukkaniityllä oli tarjolla tavallisten WC-toimintojen lisäksi terveyssiteitä, vanulappuja ja muuta, mitä hieno aatelisneiti saattaisi tarvita. Tämä oli kyllä kaikista kahvilakäynneistä äärimmäisin ja ikimuistoisin.



Queens Court

Olimme ainoat asiakkaat tässä melko pienessä kahvilassa. Istuimme baaritiskillä ja ostimme tietyn aikaa kestävän "juo niin paljon limpparia kuin haluat" -tarjouksen ja jäätelöannoksen yhteishintaan 1500 jeniä. Meidoja oli kolme tiskin takana häärimässä ja heillä oli aika perinteiset maid-asut. Yhdellä meidolla oli Angelic Prettyn ponilaukku! Täällä pääsi juttelemaan meidojen kanssa helpommin, kuin @ home cafessa. He eivät ymmärtäneet lainkaan englantia, mutta onnistuin juttelemaan japaniksi jonkun verran ja kertomaan, että tiedän AP:n.

Vaahtokarkkijäätelöannos
 
Ikebukurossa ja Akihabarassa on kummassakin paljon nörteille suunnattuja kauppoja ja kahviloita. Ikebukuron kohderyhmää ovat ehkä enemmän työt ja Akihabaran tarjonta on enemmän poikien juttu näin jyrkästi yleistäen. @ home cafen ja Queens Courtin tunnelma oli jotenkin ylisöpö ja lapsellinen verrattuna perinteikkääseen Swallowtail-kahvilaan, ylelliseen Refleurir -butler kahvilaan ja tyylikkääseen Queen Dolceen. Oli erikoista huomata, että enemmän miesyleisölle suunnatut kahvilat olivat yleisilmeeltään söpöjä ja lapsekkaita, kun taas naisasiakkaita silmällä pitäen oli panostettu luksukseen ja hienostuneeseen kahvilaelämykseen. Toki kaikissa näissä kahviloissa voi käydä ihan sukupuolesta riippumatta ja hyvä niin, sillä makutottumukset saattavatkin mennä ristiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti