Hellocon Teaparty 2014

Tänä vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa Hellocon teekutsut. Hellocon oli lauantaina ja teekutsut vietettiin sunnuntaina. Vaikka erilaiset tapahtumien yhteydessä järjestettävät ja brändien omat teekutsut ovat yleisiä lolitojen keskuudessa, ei Suomessa ennen ole järjestetty tämän mittakaavan teapartyja. Täälläkin kunniavieraina olivat ihastuttavat Midori Fukasawa ja Yuko Ashizawa.



Tapahtuman avasi kaunis Elfien balettiesitys ja juhlat jatkuivat tietenkin teen ja pienten tarjoilujen merkeissä. Ohjelmaan kuuluivat myös arpajaiset, joissa oli paljon erilaisia lolitaan liittyviä palkintoja muotilehdistä teehen, kosmetiikkaan ja asusteisiin.


Syötävät olivat herkullisia!



Meillä oli oikein ihana pöytäseurue! (Kuva by Kata)
Onnelliset arpajaisvoittajat
Kata, Minä ja Laura



Kunniavieraat Yuko ja Midori
Yuko oli iloinen kun minulla oli hänen suunnittelemansa mekko päällä.
Teapartyissa oli vielä mahdollisuus ostaa Atelier Pierrot asusteita ja Midorin postikortteja ja pinnejä.



Kaikki saivat pikaisesti tavata ja ottaa kuvan kunniavieraiden kanssa.

Yuko kiitti minua, kun olin ollut Helloconissa mallina Atelier Pierrotille

Lopuksi koitti jännittävä hetki, jota kaikki olivat odottaneet. Kunniavieraat saivat valita teekutsuvieraiden joukosta oman suosikkiasunsa. Midori valitsi ensin, hän kierteli ja kaarteli ympäriinsä mietteliäänä.



Midori valitsi rococo-henkisen asun ja Yuko gothic-henkisen
Tässä vielä tarkemmat kuvat omasta asustani. Teekutsujen pukeutumisteema oli prinsessat ja prinssit, joten halusin asuuni kruunun. Kruunu osoittautui niin vaikeaksi löytää, että päädyin tekemään sen itse sculpeysta. Mekoksi valitsin tietenkin Atelier Pierrotia.



Teekutsut olivat hauska tapahtuma ja kaikki sujui hienosti. Missään vaiheessa ei myöskään tullut tylsää, sillä monenlaista ohjelmaa oli tarjolla. Kehut siis järjestäjille!

Helsinki Lolita Convention 2014

Helmikuun alussa järjestettiin historian toinen Hellocon, yksinomaan lolita-muotiin keskittyvä tapahtuma. Kultuuriareena Gloriaan saapui kävijöitä ja myyjiä ympäri maailman ja peräti kaksi kunniavierasta Japanista asti: malli Midori Fukasawa ja Atelier Pierrot brändin pääsuunnittelija ja toimitusjohtaja Yuko Ashizawa.

Midori Fukasawa
Tapahtuma oli järjestetty täysin vapaaehtoisvoimin ja monet olivat panostaneet siihen kovasti. Itse osallistuin lähinnä kävijänä, mutta kävin pari kertaa pyörähtämässä lavalla Atelier Pierrotille mallaten. Lisäksi osallistuin piirustuskilpailuun ja Know your frills - lolitatietovisaan. Voitin toisessa! Päiväni alkoi jo viiden aikoihin, sillä oli ehdittävä laittautua kotona ennen aamun muotinäytösharjoituksia. Onneksi harjoittelimme monta kertaa, sillä lavaesiintyminen ei ole ominta alaani.

Päivän asuun kuului Angelic Prettyn uusi Wonder Queen hame

Leikkelin vähän etuhiuksiani uuteen muotoon

Takahuoneessa riitti kuhinaa jo reilusti ennen tapahtuman alkamista. Samoissa pukuhuoneissa valmistauduttiin useisiin eri muotinäytöksiin. Olin itse mukana Designer Fashion Showssa, jossa oli edustettuna monia eri lolitabrändejä. Me Atelier Pierrotin mallit saimme tietää asumme ja järjestyksemme vasta juuri ennen näytöstä. Glorian backstage on aina yhtä tunnelmallinen!

Herttainen Duplica Itävallasta

Tänä vuonna Helloconissa oli suuri määrä erilaisia myyntipöytiä. Oli mukavaa huomata, että tapahtuma oli kasvanut viime vuoteen verrattuna. Ohjelmaa tuntui olevan jopa niin paljon, ettei kaikkeen mielenkiintoiseen edes ehtinyt mukaan. Myös ohjelman taso oli korkea!

Kirpputori
Moon Bunny, korumyyjä Moskovasta
Rococo Daze Iso-Britanniasta. Tuo herrasmies teki taikatemppuja hameeseeni sointuvalla Wonder Queen-korttipakalla
Myrskyn upea tukka

Arpacasso! Ostin yhden tuliaisiksi kotiin.
Amai Ruotsista
Ergi by Piratessan Ruotsista
Atelier Pierrot Japanista
 Yuko kerkesi hetken toimimaan myyjänä brändinsä pöydässä. Ensimmäiset myyntipöydässä vierailleet saivat facebook tykkäystä vastaan Atelier Pierrot novelty purukumia. Yuko vaikutti mukavalta, ehdin takahuoneessa vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan ruostuneella japanillani.

Yuko Ashizawa
Midori oli todella suloinen ja elegantti, yhtä kaunis kuin kuvissakin!

Piirustuskilpailun kandidaatit

Minun työni, jonka tein vesiväreillä ja puukynillä
Sandra toimi Midorin tulkkina ja haastattelijana

Kuvasin pätkiä Midorin haastattelusta ja leikkasin niistä pienen videon:





Lauran mieletön asu!



Puolenpäivän aikaan lähdimme valmistautumaan näytökseen ja saimme viimein tietää mitä kukin laittaisi päälleen. Sain sinivalkoisen asukokonaisuuden, jossa oli laahus ja prinsessahihat. Yuko auttoi kaikille asut päälle ja tarkisti, että kaikki on kunnossa. Tykästyin tuohon muhkeaan hiuskoristeeseen. En ehtinyt nähdä asuani kokonaan peilistä, joten onneksi joku sattui kehumaan laahustani, jota en ollut huomannutkaan aluksi! Osasin sitten huomioida sen lavalla. Laura oli ystävällisesti luvannut kuvata näytöksemme, joten jouduin turvautumaan kännykkäkameraan juuri ennen näytöstä.




Katalla oli valkoinen asu
Juuri ennen näytöstä selvisi, että minä saisin avata näytöksen. En ollut harjoitellut sitä, joten piti muistaa muutamia ylimääräisiä asioita. Näytös meni kuitenkin hyvin ja Yuko vaikutti tyytyväiseltä. Sen jälkeen oli Yukon haastattelu ja hän halusi vielä esitellä Minun, Katan ja Susannan asuja lavalla. Vaatteet päätyivät pian näytöksen jälkeen myyntiin Atelier Pierrotin pöytään ja suurin osa oli jo myyty kun kerkesin paikan päälle. Erityisesti paidat ja hiuskoristeet olivat mielestäni ihastuttavia.




Helloconin ja Hellocon Teekutsujen järjestäjät: Jenni, Minja, Tuulia, Mimi, Mari ja Kata
Mielestäni tapahtuma onnistui oikein hyvin. On hienoa, että meillä on näin aktiivinen lolitaskene Suomessa! Tapahtumasta mieleen jäi erityisesti omaperäinen Fairy Forest Fashion Show, jossa yhdisteltiin muotinäytöstä, näytelmää ja tanssia. Hellocon ei kuitenkaan loppunut vielä tähän, vaan seuraavana päivänä oli vielä Hellocon Teekutsut. Sinne oli myös suunniteltu jos jonkinlaista hauskaa ohjelmaa. Ja tietenkin uusi asu! Siitä lisää ensi postauksessa.