Idyllinen Shōdoshima

 

Jokaisella Japaninmatkalla pyrimme käymään jossakin upeassa luontokohteessa. Erilaiset saaret ovat usein todella kauniita. Varsinkin saaret, joilla on korkeita vuoria ja köysiratoja eli roopuweita ovat mieleemme. Osakasta länteen sijaitseva Shōdoshima on Japanin Seton sisämeren suurin saari. Se on lähinnä japanilaisten suosima matkakohde, ei niinkään ulkomaalaisten. Shōdoshimaan pääsee Okayamasta bussilla ja lautalla.

Okayaman turisti-infosta pystyi ostamaan bussi- ja lauttalipun yhdistelmän
Lautalla sai automaatista hyvää jäätelöä 150 yenillä
Shōdoshiman lautta iltahämärässä
Lautalla ei ollut juuri lainkaan ihmisiä, vain muutama japanilainen. Eräs vanhempi japanilainen nainen innostui kertomaan meille jostain kuuluisasta sumopainijasta, jonka hän oli tavannut. Hän näytti kuviakin ja jopa antoi niitä meille. Kaiken kukkuraksi hän vielä otti meistä kuvia iPadillaan. Perillä saarella nousimme bussiin päästäksemme Kankakei kanjonin köysiradalle katsomaan maisemia. Bussi ei kulkenut riittävän lähelle köysirataa, joten jouduimme menemään loppumatkan taksilla. Heinäkuu ei ole Shōdoshiman sesonkiaikaa, joten kulkuyhteydet olivat huonommat. Maisemat nähdessäni en voinut ymmärtää, miksei tämä vuoden aika olisi sesonkia.
taksimatka maksoi n. 2100 yeniä
Köysirata oli korkealla vuorella. Sen alkupäässä tehtiin jotain remonttia, mutta rata oli onneksi silti toiminnassa. Pihalla oli Jiroo-niminen koira. Meno-paluu roopuweilla maksoi 1250 yeniä.








Maisemat olivat uskomattoman upeat. Tämä oli suosikki kohteeni koko matkan aikana. Matka Shōdoshimaan vuorille oli vähän hankalampi, mutta sitäkin paremmalta tuntui, kun olimme päässeet määränpäähän. Kiipesimme vielä ylemmäs metsäpolkua siinä toivossa, että näkisimme jonkun uuden näköalapaikan.


Tämän sinisempää taivasta en ole missään nähnyt, enkä muuten photoshopannut kuvaa!






En sitten tiedä mikä olisi parempi aika vierailla tällä saarella, mutta riittävän upea se mielestäni oli näin off season aikanakin. Voisiko ruska olla vielä kauniimpaa katseltavaa? Toisaalta nautin siitä, ettei muita ihmisiä näkynyt juurikaan. Tämä oli täydellinen vastakohta Osakan keinotekoiselle Universal Studios huvipuistolle.








Taksimatkalla takaisin päin näimme tiellä apinoita. Shōdoshimassa olisi ollut myös apinapuisto ja elokuvakylä, jossa oli aikoinaan kuvattu elokuva, mutta koko päivä meni vuorille kiipeämiseen. Kiva, että silti näimme muutaman apinankin!




Hieno auringonlasku kruunasi päivän. Lauttamatka sujui leppoisasti ja saavuimme takaisin Okayamaan kun oli jo hämärää. Ei voi kuin suositella tätä idyllistä saarta!




1 kommentti:

  1. Tuli ihan kylmät väreet noista vuoristokuvista! Vau! o_o Kertakaikkisen upeita maisemia!

    VastaaPoista