Hellocon 2015




Toukokuun alussa oli kauan odotettu Hellocon! Olin Tänä vuonna Helloconin kuvittaja ja piirsin tapahtumalle mainoksen sekä ohjelmalehtisen kuvituksen. Kuvistani oli myös myynnissä Hellocon oheistuotteita conin ajan.  Kaikkein eniten odotin tämän vuoden kunniavierasta Angelic Prettyä, enkä jotunut pettymään!


Helsinki Lolita Convention 2015 alkoi omalta osaltani jo perjantaina näytösharjoituksien merkeissä. Olin niiden onnellisten joukossa, jotka oli valittu Angelic Pretty -malleiksi! Halusin pukeutua suosikkimekkooni Chocolate Rosetteen tavatessani AP:n suunnittelijat Makin ja Asukan ensimmäistä kertaa. Odotin innolla heidän tapaamistaan ja myös sitä, minkä mekon saisin näytökseen päälleni.

Olin iloisesti yllättynyt näytösasustani! Dolly Cat -mekko laventelina. Ihan erilainen asu, kuin mitä oma tyylini on, mutta minusta oli hauskaa kokeilla jotain aivan erilaista. Lisäksi kissateemaisella printillä oli minulle erityinen merkitys. Ystäväni Laura ja Kata saivat näytösmekoikseen herkulliset marjamekot.


Lauantaina oli viimein itse Hellocon. Conin teema oli tänä vuonna sirkus ja karnevaali, joten halusin koota teeman mukaisen asun ihanan Puppet Circus -mekon ympärille. Tein itse rusettipannan ja tuunasin maskista koristeellisemman.







Avajaisseremoniassa oli näyttävä akrobatiaesitys ja Angelic Prettyn edustajat Maki ja Asuka tulivat tervehtimään yleisöä. Tapahtumapaikka Gloria oli koristeltu upeaksi teemaan sopien mm ilmapalloilla ja viireillä.


Olin heti ensimmäisenä jonossa Angelic Prettyn myyntipöytään. Tarjolla oli paljon asusteita ja vaatteita. Lucky packit olivat must have -ostos, on aina hauska nähdä mitä yllätyksiä-lucky packista paljastuu! Ostin kaksi lucky packia, toisessa oli asusteita ja toisessa mm mekko, hame ja huppari. Kaikki oli todella sweet-tyylisiä, joten päädyin vaihtamaan tai myymään suurimman osan saaliistani. Olin todella iloinen, kun sain vaihdossa tummansinisen Crystal Dream Carnival kassin! Postauksen lopussa on kuva kaikista ostoksistani.



Angelic Prettyn myyntipöydässä oli todella suloinen myyjä Kaori-san.




Iiih, yhteiskuvia Asukan ja Makin kanssa! He olivat todella suloisia ja oli mukavaa, että he tulivat tutustumaan kävijöihin ja suostuivat mielellään yhteiskuviin.

Maki näytti pitävän kovasti Katan tekemästä hattara-propista


Sitten tuli aika lähteä valmistautumaan Angelic Pretty -näytökseen. Ehdimme kaikessa kiireessä ottaa muutaman backstage-kuvankin. Maki ja Asuka auttoivat ja neuvoivat, jotta kaikki olisi täydellistä.



Takahuoneessa oli jännittävät tunnelmat juuri ennen näytöstä. Kaiken kaikkiaan näytös meni mielestäni ihan hyvin jännittämisestä huolimatta! Maki ja Asuka sanoivat, että näytös oli onnistunut ja kaikki mallit saivat pienen lahjan kiitokseksi. Tässä My Inspirationin video Angelic Prettyn näytöksestä kokonaisuudessaan.

Kuvat: nyymix.net

Kuva: nyymix.net


Näytöksen jälkeen menimme ulos ottamaan asukuvia. Sää oli muuten hyvä, mutta tuuli yritti kovasti pilata hiukset. Taas ehdittiin ottaa yhteiskuvia Makin, Asukan ja muiden mallien kanssa!




The Selfie
Making of the selfie (by Sanni Siira)


My Inspiration teki Hellocnista ihanan koostevideon ja yllättäen minua kysyttiin siihen haastattelemaan Makia ja Asukaa. Hetken emmittyäni päätin lähteä mukaan, vaikka en ole ikinä mitään tällaista tehnyt. Jännitän esiintymistä ja varsinkin puhumista, mutta ehkä se meni ihan hyvin. Yritin keksiä mahdollisimman mielenkiintoisia kysymyksiä, se oli yllättävän hankalaa, kun haastattelun oli tarkoitus olla lyhyt ja ytimekäs. Tässä videossa haastattelu, paljon yleistunnelmaa, kävijöiden asuja ja fiiliksiä sekä näytöksiä Helloconista:




En ehtinyt katsella myyntipöytiä niin paljon, mutta tässä muutamia kuvia myyjistä ja heidän pöydistään. Infopisteellä oli myynnissä kuvittamiani oheistuotteita, kuten tarroja, julisteita, postikortteja ja kirjanmerkkejä. Niiden tuotot menivät Helloconin järjestämiseen.




Tässä muutamia kuvia kävijöiden asuista. Oli ihana nähdä kuinka paljon ihmiset olivat panostaneet asuihinsa. Mahtavaa mielikuvitusta ja vaivannäköä!







Conin loppupuolella oli Angelic Pretty Q&A jossa Maki ja Asuka vastasivat yleisön kysymyksiin. Oli mielenkiintoista tietää esimerkiksi Angelic Pretty suunnittelijan tyypillisestä työpäivästä ja muista brändiin liittyvistä asioista.


Viimeinen ohjelmanumero oli yleisön parhaat, eli kävijöistä valittiin mielenkiintoisia asuja. Oma suosikkini oli Lauran ihana Toy March -asu, jonka kruunasivat ilmapallot ja muut itse tehdyt yksityiskohtaiset lisäykset kokonaisuuteen.


Loppuseremoniassa (melkein) kaikki järjestäjät kävivät lavalla ja saivat pienet Hellocon-lahjakassit.


Järjestäjät saivat Hellocon-mukin! Minulla se tuli heti käyttöön.


Lopuksi vielä kuva ostoksistani. Suurin osa on Angelic Prettyn myyntipöydästä, mutta tein myös pieniä löytöjä kirpputorilla. Puolet näistä on oikeastaan lucky packista.



Hellocon 2015 oli aivan loistava!
Ensi postauksessa juttua Hellocon Tea Partyista.

Angelic Pretty teki virallisen raportin Helloconista ja Tea Partyista!
--------------------------------------
Tässä postauksessa on itse ottamieni kuvien lisäksi kuvia mm Katalta, Natsulta, Sanni Siiralta ja nyymi.net -sivulta ja video on My Inspirationin

2 kommenttia:

  1. Tykkäsin hurjasti siun Helloconin asusta, todella upea :)

    VastaaPoista