Matsumoto


Lauantaina 3.1.2015 lähdimme Super Azusa -junalla Tokiosta kohti Matsumotoa. Määränpäämme oli Japanin Pohjoiset Alpit, mutta päätimme yöpyä yhden yön Matsumotossa. Kävimme siellä katsomassa linnaa ja pesemässä pyykkiä autenttisessa itsepalvelukolikkopesulassa. Juurikaan muuta nähtävää ei Matsumotossa sitten ollut.




Matsumoto osoittautui aika tavalliseksi japanilaiseksi pikkukaupungiksi, jonka helmi on ehdottomasti 1500-luvulla rakennettu linna.








Matkalla hotellille näimme suomenkielisen liikkeen kyltin "Kirsikka". Pikaisella googletuksella selvisi, että Kirsikka -liikkeessä myydään suomalaista designiä, kuten Arabian astioita!


Iltapalaa kombinista
Aamupalaa hotellin buffetista
 Lopuksi vielä palanen kolikkopesulan arkea. Pesulasta sai ostaa automaatista 100 jenillä pesuainetta. Pesukoneita ja kuivureita oli vähän erilaisia. Valitsimme sellaisen, joka näytti helpoimmalta käyttää. Olimme hieman epävarmoja kuinka kauan pesukonetta pitäisi odottaa, mutta onneksi tarjolla oli vanhoja paksuja mangaluetteloita selailtavaksi.


Pesuaineautomaatti
Kuivureita
Pesukoneita
Tyylikäs pyykinpesuasu ja pyykkisäkki
Saimme lopulta pyykit pestyä ja jonkin verran kuivattuakin kuivurissa. Pyykkejä odotellessamme pesulassa kävi vain yksi paikallinen vanha mies. Suomessa tällainen tuskin toimisi, sillä kaikki yhteinen pitää aina sotkea. Japanissa systeemi tuntui toimivan ja koko koneellisen pesu maksoi vain n 500 jeniä. Pesulassa soi taustamusiikki, josta tuli mieleen Persona 4 -peli. Siinä seikkaillaan myös japanilaisen pikkukylän maisemissa. Tässä video:

  video

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti